tiistai 12. kesäkuuta 2012

Näytillä käyntiä

Vaasa KV

Vaasa KVssa kävimme Kurkon kanssa. Päivä oli pitkä, sillä siskoni koirat olivat ensimmäisen kerran kehässä jo aamutuimaan ja toisen kerran odotetusti sitten ryhmäkehissäkin iltapäivällä. Kurkon kehä myöhästyi jonkun verran, sillä normaali kehä viiveen lisäksi jouduimme muutaman kerran poistumaan hallista ;)

Tuomarina meillä oli Jan de Gids, oikein mukava herra jolle vien varmasti tulevaisuudessakin mielelläni koirani näytille! Juniori uroksia oli paikalla viisi kappaletta 3xERI 2xEH.

KURKO JUN ERI JUK 3

" Big boy. Nice paralell head. Dark eyes. Good ears. Good teeth. A bit throaty. Well angulated. Good body. Good coat & tail. Moves with drive. Still a bit loose in front"




Rauma Show

Raumalla kehässä käväisi Sumu. Yksin minun ei onneksi tarvinnut lähteä sinne asti ajelemaan, vaan seuraamme liittyi Mira. Miralle vielä suuret kiitokset tästä!

Tuomarina meillä oli Raumalla Tino Pehar. Sen verran tuomarista jäi mieleen että muutamaakin rotua seurattuamme kehässä ei näkynyt muutakin ERInomaisia koiria.. 

SUMU AVO ERI AVK2

Niin upeasti mätsäreissä kehässä kekittyvä koirani nöyryytti minua Raumalla hyppimallä ja pomppimalla kehässä aivan ennennäkemättömästi. Arvostelusta en muuta muista kuin että viimeinen lause suomennettuna meni jokseenkin näin "tarvitsee lisää harjoitusta näyttelyistä".






Tampere KV jäi Sumun osalta väliin meillä käyneen lievän kennelyskän takia. Minun ja siskoni mukaan paikan päälle lähtikin kolmen koiran sijasta vain yksi koira. Tampereella vietettiin taas kerran koko päivä ryhmäkehien takia.

Sumun kohdalla päätin että keskitymme tästä lähtien vain pienenpiin näyttelyihin, missä tuomari vain on sopiva.


Tuuri KR

Tuuriin mukaan pääsi juniorimme. Suomalainen tuomari epäilytti minua hieman, koska ajattelin niiden hieman helpommin tarkistavan koiran koon. Odotuksen eivät olleet siis korkealla.

Tuomarina oli Maija Sylgren, oikein mukava nainen jolle tulen jatkossa varmasti Kurkon viemään uudelleen. 

KURKO JUN ERI JUK 2

"1v 2kk. korkea raajainen, riittävän neliömäinen. Kookas uros, jolla miellyttävä ilmeinen pää. Hyvät korvat. Kauniit tummat silmät, oikea purenta. Hyvä täyteläinen kuono-osa. Ryhdikäs kaula. Rintakehä saa vielä syventyä. Olkavarsi voisi olla hieman viistompi. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä karvanlaatu. Väri voisi olla paikoitellen mustempi. Miellyttävä käytös. Esitetään hyvin"




Seuraavaksi on tulossa Kokkola KV (Samba) sekä Belgierkkari (Kurko)

Näidän lisäksi suunnitelmissa ainakin tällä hetkellä on Seinäjoki KV (Kurko?), Jyväskylä KV (?), Helsinki Winner (Kurko?), Voittaja (Samba?) + muitakin on mutta nämä ainakin. 


Virallisten lisäksi ollaan ahkerasti käyty kiertämässä lähi alueen mätsäreitä.
 

18.4 Kauhajoki
Sumu PUN4
Samba VET2


21.4 Ilmajoki
Sumu PUN-

28.4 Seinäjoki
Kurko PUN2

29.4. Alavus
Sumu PUN-

6.5 Ilmajoki
Sumu PUN-

10.5 Lapua
Samba PUN-

16.5 Seinäjoki
Kurko SIN-

17.5 Seinäjoki (tanelinranta)
Kurko PUN-
Sumu SIN1

17.5 Seinäjoki (rastaantaival)
Kurko SIN1 BIS3
Sumu PUN-

6.6 Kauhajoki
Kurko PUN1 BIS1

Ja kyllä, olemme tehneet muutakin kuin ravanneet näyttelystä toiseen. Lyhyesti, koirapuisto on alkanut olla kovassa käytössä. Vetotreeniä otetaan aina sään salliessa, elikkä iltaisin/öisin. Kurkon kanssa suoritettiin tokon tasotesti joten syksyllä siirrymme seinäjoen kennelkerholla toko3 ryhmään. Tokoilemassa ollaan käyty myös omatoimisen treeniryhmämme kanssa. Mukavaa on ollut niin koirilla kuin omistajilla!


Miran&Awan kanssa Ilmajoella tokoilemassa. Kiitokset Miralle kuvista!

Kurko Irkku Awa