Isonkorvanmaan Pekka Pönö


"Omanarvonsatunteva, trooppinen siperianhusky uros joka viettää aikaansa mieluiten sängyllä, sohvalla tai takkatulen ääressä loikoillen. Halutessaan tulee vaikka läpi harmaan kiven"






Riki syntyi 7.7.2009 Savukoskella Isokorvanmaan kennelissä. Riki on ensimmäinen huskymme joka haettiin savukoskelta noin 750 kilometrin päästä kotoamme. Ensimmäinen harmaa hiuksemme aloitti kasvunsa jo kotiin tulo matkallamme, rikin tarjotessa meille upeita näytteitä taitavasti husky talkistaan.








Viisaana nuorena miehenä Riki tajusi heti miten tullaan ovista läpi tai häkistä yli. Riki oli erittäin vaivaton ja uskollinen pentu mutta yksinolo, se ei vaan ollut Rikin juttu. Nykyäänkin Riki ylittää sadasosasekunnissa häkin kuin häkin, mutta vain yksin jäädessään. Omillemme muututtuamme ei vanhempiemme koirista ollut enää Rikille seuraa, joten silloin luoksemme muutti Sumu. Tänä päivänä Riki on lähes täysin riippuvainen isoveljestään Sumusta.








Nuorempana Riki oli mukanamme lähes jokapaikassa. Kuva Teboin Rengonhovista.











Pariin ikävuoteen asti Riki aiheutti huolia ja murheita syömättömyydellään. Riki kastroitiin viime syksynä, jonka jälkeen Rikin suhde ruokaan on täysin muuttunut. Rikistä kehittyi hetkessä oikein sopivan kokoinen komea nuori uros.



Tänä talvena Riki löysi myös oman sisäisen vetohalunsa, ja onkin sen jälkeen toiminut pyöräkoirana valjakossamme erittäin upeasti tehden töitä joka kerta!





3 kommenttia:

  1. Hyvä ChikiLee! Vai miten tuo nyt pitäiskää kirjoittaa! :D

    Terkuin trooppinen husky-ystäväsi Taika

    VastaaPoista
  2. Chikilii! :D

    Tropical huskies ;)

    VastaaPoista