perjantai 25. tammikuuta 2013



Pahoittelen pitkästä kirjoitus tauosta. Pahoittelen samalla myös tulevista pitkistä kirjoitus tauoista.

Syksy ja talvi on mennyt treenatessa. Tänä vuonna treenit ovat menneet huomattavasti viime vuotta paremmin, liekö syynä siihen johtotähtemme, odotuksensa lunastanut hieno valjakkobelgi, oma vireystilani(ONNISTUMISET),(lähes)aina hienosti käskyjä noudattavat koirat, koirien halu tehdä töitä (kyllä, myös Sumun), erinomaisesti sujuneet yhteistreenit, vaiko kaikki nämä ja paljon muuta? Veikkaan jälkimmäistä.

Jotain muutakin viimevuodesta poikkeavaa on - Tavoitteet. Kurko&Riki on ilmoitettuna käyttökokeeseen, tosin varasijalle.

Muita mainitsemisen arvoisia tavoitteita tälle vuodelle on Rikin luonnetesti (ihan puhtaasta mielenkiinnosta), Kurkolla tokossa ALO liikkeet kuntoon ja kokeeseen, Samban kanssa voisi ehkä käydä vetskukehässä & Kurkon varalle on jo muutamia näyttelyitä katteltuna. Tavoitteista tärkeimmät, nimittäin poikien silmätarkit ja Sumun kastrointi ovat jo takanapäin -
 
 Sumulla todettiin vasemmassa silmässä kohtalainen kaihi, tästä syystä entinen omistaja luopui jalostusoikeudestaan ja meidän taloudessa on viimein yksi pallipari vähemmän.

Samaisessa silmätarkissa Rikin&Kurkon silmät peilattiin terveiksi!
 
Paljon on muutakin tapahtunut, paljon unohtuu nyt kertoa & kaikkea ei kerrota, vielä!
 
sitten niitä kuvia
 
syksyn ensimmäisiä treenejä





Sumu mätsäröi, BIS3

Alkusyksystä hankittiin tuommoinen kärry

Best In Home&Sohva Champpion

 Treeniä 8-valjakolla
 



Joulukortti kuvatus

Riki tykkää kun pääsee välillä tokoon mukaan, mutta...
 
.... oman vuoron odottelussa on vielä harjoittelemista

Kinkunsulatustreeniä, LAREK


Kajaani KV. © Kati Mäkeläinen

© Janica Raudasoja


© Janica Raudasoja



Montako koiraa kuvassa?



3 kommenttia:

  1. Hitto tuota sumun ilmettä:D Jos katse voisi tappaa..
    Ps. sun päätähdistä puuttuu yks tähti ;)

    VastaaPoista
  2. Vooeeeeee, tuli ikävä syksyn treenejä, sillon oli aina nii hienot maisemat! <3 Aaaa!

    VastaaPoista